8.5.2015

Nainen blogin takana

Minun ei pitänyt ostaa taloa. En koskaan sinäänsä haaveillut mistään punaisesta mummon mökistä. Minulle ei ole koskaan merkinnyt suuria se, miten asuu ja missä. Kunhan on katto pään päällä ja lämmintä tarvittaessa.

Vuonna 2007 asuin Kirkkonummen Jorvaksessa, 18m2 asunnossa kahden hollanninpaimenkoiran kanssa. Silloisen hoitohevoseni omistaja soitti minulle kerran töihin ja kyseli olinko koskaan ajatellut ostaa taloa. Vastustelin, olin ihan tyytyväinen vuokralaisen osaan. Hän puhui minua aikansa ympäri ja lähetti sitten oman miehensä katsomaan tätä punaista taloa, joka olisi "juuri sopiva sinulle". Sanoin, että saatan harkita,jos se ei ole ihan pommi.

Mika kävi sitä katsomassa ja tulos oli, että työtä on, muttei mitään mahdottomuuksia. Ja siitä pankkien kautta talonomistajaksi!

Olen syntynyt '79 ja asustelen yksin australiankelpie Hertan sekä Opaskoirakoulun omistaman noutajan Numan kanssa. Palkkani käyn tienaamassaEvidensian
leivissä Tammistossa asiakaspalvelijana. 

Vapaa-aika kuluu pitkälti koirien parissa. Valmistun pian hajukoiraohjaajaksi Winnovan koulutuskeskuksesta ja saa nähdä mihin se tie vie. Pyöritän pienmuotoista valokuvausbisnestä nimellä BHK Photo tmi ja minut saa tilattua edullisesti ikuistamaan sekä lemmikkieläimiä, että pikkulapsia. Uusin aluevaltaus on GoPro kameralla tehtävät videointityöt. Pidän myös yksityisiä kuvankäsittelyn opetustunteja.

Olen kasvanut Floridassa ja rakastan matkustamista etenkin Yhdysvaltoihin, missä olen kiertänyt autolla ristiin rastiin. Elämäni parhaita päätöksiä oli 2013 toteutettu vuorotteluvapaa, joka mahdollisti monien haaveiden toteuttamisen.

Musiikkimakuna on vanhvasti kantri, mutta kuuntelen sujuvasti niin Kaija Koota kuin Elastistakin. Olen perin surkea laittamaan ruokaa, hoitamaan viherkasveja kuin siivoamaankin. Oma piha on kiva, mutta mulkoilen sitä tasaisin väliajoin ikkunoista ja mutisen: "Pitäis kai haravoida/leikata nurmikko/tehdä jotain..."

Ystäviäni autan parhaani mukaan. Heitä ei ole paljon, mutta ne jotka siihen joukkoon lukeutuvat ovat sitäkin tärkeämpiä. Jos minut löytää shoppailemasta, olen joko

  1. Gigantissa, Verkkokaupassa tai jossain muussa elektroniikkaliikkeessä. Olen vannoutunut elektroniikkahullu ja jos kukkaro antaisi myöden, kännykät, kamerat ja tietokoneet vaihtuisivat aina uusimpaan malliin.
  2. Koiraliikkeistä. Aina löytyy jotain, millä voi joskus tehdä jotain. Tässä olen kyllä vuosien varrella parantanut tapani. 
  3. Vaatekaupasta, eiku....  Joo, sieltä minua EI löydä, ellei ole jotain ihan välttämätöntä ole mennyt rikki.
Tämä blogi on täynnä minun mielipiteitäni. Ne, ketkä minut tuntevat tietävä että minulla on usein hyvin tiukat mielipiteet asioista. Se ei tietystikään mitenkään päin tarkoita, että ne olisivat ainoat oikeat tai kaikille sopivat mielipiteet. Tervetuloa minun maailmaani.

Birgitta Hannele Kaikkonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti