Hurtta Trail Pack -koiranreppu tuote-esittely, osa 2 - Hurtta Trail Dog Backpack product review, part 2

Tänään päästiin testaamaan Trial Pack reppua käytännössä. Kävimme vaeltamassa Samon ja Poronpolun reiteillä Lopen kauniissa maisemissa. Hertalla oli reput päällä koko ajan, mutta vielä tällä kertaa en laittanut niihin täytettä, jotta Hertta ehtii todella tottua siihen kunnolla.

Today we got to take the Trail Pack for an actual test trek. We walked roughly 7 km around the beautiful trails of Samo and Poronpolku in Loppi, Finland. Hertta had the pack on the entire time, but I didn't put anything in it yet to give her a chance to get used to it properly.

Hertta ei edelleenkään ollut moksikskaan valjaista ja repusta ja oma pelkoni repun rintaosan leveydestä on ollut ainakin tällä hetkellä turhaa. Vielä pitää testata, miten levys vaikuttaa, sitten kun repussa on painoa, mutta ainakaan tällä hetkellä mitään hankaumia ei ole tullut.

Hertta still wasn't bothered by the harness nor pack and for now my concerns towards it MAYBE being too wide between the front legs may be unjustified. I still have to see if it rubs when there is weight in the pack.

Retkellä mukana olleet 3 labradorinnoutajaa eivät olleet kelpieni kantamasta repusta moksikskaan. Sinne ottivat reppukoiran mukaan keskelle metsää tutkimaan hajuja. Hertta inhoaa vettä, joten sitä pelkoa ei ole, että se keksisi mennä testaamaan Trail Packin vedenpitävyyttä.

The 3 labs that were with us on this trek weren't bothered by the kelpie wearing the Trail Pack but included her in all the excursions. Hertta hates water, so there's no chance that she'll decide to test the waterproofness of the Trail Pack.

Ylös ja alas, puunrunkojen yli ja ali, purojen yli ja polkujen halki: reppu pysyy todella hyvin paikoillaan! Vähän Hertta aristelee, jos se osuu ohimennen puuhun tai muuhun, mutta yleensä ottaen ei taida edes huomata, että se on päällä! Tässä ollaan noin puolessa välissä meidän pikkuvaellusta.

Up and down, under and over fallen trees, over creeks and past trails: the Trail Pack stays in place really well! The only time I see the pack bother Hertta, is when it rubs on trees while she's running past. She'll startle a bit but that's all. The picture on the left is taken about half way through our little trek.

Kaikki haluavat varmaan tietää miten Trail Pack pysyy "vauhdissa mukana". Australiankelpie on ehkä yksi vauhdikkaimmista roduista ja Hertta innostui useaan kertaan esittelemaan omaa nopeuttaan ja ketteryyttään. Yritin epätoivoisasti pysyä itse vauhdissa mukana kameran kanssa, mutta metsän hämäryys ja täysiä juokseva kelpiläinen olivat lähes mahdoton yhdistelmä! Reppu ei siis haitannut vauhtia mitenkään! Yli metrin korkeuksiset ilmalennot sekä kahden metrin pituiset ojan ylitykset sujuivat täysin moitteitta! 

Everyone probably wants to know how the Trail Pack holds up, when subjected to extreme speed. The Austrailian Kelpie is one of the fastest herding breeds and Hertta wasted no time in showing off her speed and agility. I tried in vain to keep up with my camera, but due to the light (or lack there-of) in the woods it was almost an impossible combination! The pack didn't slow her down a bit! She cleared fallen trees at over a meter high and jumped streams 2 meters across without a hitch!  

Sekä valjaiden, että itse repun kanssa meidän "prinsessa" suostuu istumaan, menemään makuulle sekä nousemaan suoraan ylös. Nämä eivät todellakaan ole itsestään selvyyksiä tämän neidin kanssa. Hertta on opetettu pienestä asti käskyyn "Tassut", jolloin on tarkoitus nostaa tassut osoitettuun kohtaan ja poseerata. Erittäin näppärää valokuvaajan koiralle.

Hertta has no trouble sitting, lying down nor posing with either the harness of the pack. This is no small thing for my "prinsess". As one of her first commands, I taught her "Paws", which means put your paws up where I show you and pose for the camera. A must for a photographer's dog

Samo/Poronpolku on ihanteellinen retkelypaikka! Siellä on kivasti parkkitilaa ja mahtavia näkymiä monipuoliset maisemat. Polut ovat tosi hyvässä kunnossa, mutta korkeuseroja on, joten sekä koiran että omistajan on hyvä olla kohtuullisessa peruskunnossa. 

Nuotiopaikkojen ääreltä löytyi hyvin halkoja sekä siistit puuceet. Hertta pääsi ensimmäistä kertaa elämässään pitkospuille ja nautti silminnähden! Taisi pitää niitä toooooodella pitkänä agilitypuomina!

Samo/Poronpolku is a great place for a hike! Plenty of parking and scenic trails. The trails themselves are in great shape but there are quite larger height differences for both the dog and the owner need to be in decent shape. 

At the campsites we found a good supply of ready-chopped wood and really clean bathroom facilities. Hertta got to go on her very first causeway hike here and she LOVED it! I think she thought it was a reeeeeal long agility dog-walk!

Suomen kesä on vasta alkamassa ja tämä oli vain tälläinen lyhyt "harjoitteluvaellus". Maltan tuskin odottaa, että päästään ihan vaikka päivän tai parin päivän mittaiselle, jolloin Hertta saa reppuihin jo jotain kannettavaakin!

Finland's summer is getting started and this was just a small practice hike. I can barely wait to go on a full-day (or maybe even a multiple day) hike and then Hertta can start pulling her own weight and carrying some gear!

Birgitta & Hertta in Loppi, Finland

Hurtta Trail Pack -koiranreppu tuote-esittely, osa 1 - Hurtta Trail Dog Backpack product review, part 1

Australiankelpie TK1 Hyvänenaika Herranterttu "Hertta" & Hurtta Trail Pack 

Meille saapui tänään testattavaksi Hurtan koiran reppu Hurtta Trail Pack (suuri kiitos Hurtalle tästä!). Koko oli small (toinen vaihtoehto on M, joka on isommille koirille kuten kultaisillenoutajille sekä saksanpaimenkoirille) ja tuotetiedoissa luki, että sopii esimerkiksi beaglelle, espanjanvesikoiralle, snautserille sekä shetlanninlammaskoiralle. Ensivaikutelma tuotteesta on erittäin hyvä! En kuitenkaan ole samaa mieltä, että S-koon reppu sopii kokonsa vuoksi shetlanninlammaskoiralle. Kuvassa reppu on minun 15-kiloisella, agilityssä maxiksi mitatulla kelpiellä. Sille se on just passeli!

Our new doggy backpack the Hurtta Trail Pack arrived for testing today (thank you Hurtta Collection for picking us to be testers!). It was the small size one (the other is medium for larger breeds such as golden retrievers and German shepherds) and the product card read that it should fit breeds such as beagles, Spanish water dogs and Shetland sheepdogs. The first impression of the product is high-class! I might not agree with the fact that this would be comfortable on a Shetland sheepdog. Pictured in these photos is my 15 kg Australian kelpie who has been measured as a maxi dog in agility. The small size pack it perfect for her!

Hertta vauhdissa repun alta paljustuvissa valjaissa.
Hertta moving freely with the harness that is under the pack.

Kaikki ketkä Hertan tuntevat tietävät, että se suorastaan vihaa kaikkea mikä peittää yhtään enempää koiran "pinta-alasta" kuin kaulapanta. Siksi hämmästyin suuresti, kun Hertta ei ainoastaan suostunut liikkumaan repun kanssa vaan leikki ja riehui heti välittämättä siitä yhtään!

Everyone who knows Hertta, knows that she hates everything that is more "restrictive" then a normal collar. That's why I was thrilled that Hertta not only moved freely with -but ran with and had fun the very first time she had the pack on!

Valjaat ovat kevyet & hengittävät.
The harness breathable due to the mesh construction.

Koska nämä kuvat ovat ensimmäiseltä kerralta, kun Hertalla oli tuote päällä, keskityin tarkastelemaan suunnittelua ja istuvuutta. Kaikki kiinnitysremmit ovat erikseen säädeltäviä ja näin saa hyvän ja napakan istuvuuden. Sekä repuissa että valjaissa on erilliset 3M heijastimet. Selässä on kahva, josta voi auttaa koiraa hankalissa paikoissa. Oletin, että tämä oma "herkkä-haukkuni" reagoisi lähelle vyötäröä tulevaan takavyöhön, mutta mitään ongelmia ei ollut! Tämä on siis koira, joka on kieltänyt LIIKKUMASTA joidenkin valjaiden kanssa, jotka on kokenut ahdistavaksi! Siksi olen erityisen tyytyväinen Hertan suhtautumiseen tähän tuotteeseen!

All of these photos are from the first time Hertta had the Trail Pack on, so I chose to concentrate on the design and build quality. All the straps are adjustable and will ensure a snug fit. Both the packs and the harness itself have 3M reflectors for visibility. There is a handle on the top for giving your 4-legged friend a helping hand. I was expecting my "princess" to throw a hissy fit regarding the back strap that comes around the waist area, but she had no problem with it what-so-ever! Now this is a dog who has sometimes refused to MOVE with some harnesses, so this is huge!

Hurtta Trail Packin leveä rintaosa.
A front view of the Hurtta Trail Pack,

Hurtta Trail Packin etuosa on leveä, pehmeä ja tukeva. Pikkusen mietityttää, onko se etujalkojen välistä jopa liian leveä, mutta Hertta tosin on aika kapea edestä, Liikkumista se ei ainakaan haitannut ollenkaan! Kaikki ompeleet ovat siistit. Noi etuosassa olevat vaaleanhopeat koristeet ovat myös heijastimet.Valjaiden sisäpuolelta löytyy alue, mihin saa hyvin kirjoitettua puhelinnumeron, jotta eksynyt retkeilijä saadaan tarvittaessa kotiin.

The front of the harness ia wide, soft and sturdy. I wonder if it is slightly too wide in the part that goes between the front legs. But then again, Hertta is a bit on the narrow side there. It certainly didn't bother her during movement though! All the stitches are clean and well done.The silvery grey triangles on the chest are also reflectors. On the inside of the harness there is a place to write down your phone number in the case that you lose your friend during a hike.

Ensivaikutelma on lupaava! Lisää arvosteluja tulee, jahka pääsemme "tositoimiin" vaeltelemaan!

First impression: highly promising! I'll update with a part 2, once we get a chance to actually test this on a hike!

Peräkoukku ruumisautossa

Esittelyssä kerttoin olevani elektroniikkahullu. Jos minulla olisi rajattomasti rahaa, niin olisi aina uusin tekniikka käytössä. Siksi tämä postaus saattaa tuntua tekopyhältä ja täysin vastakohdalta tuohon. Ehkäpä kirjottaessani tätä haluan entistä enemmän siirtää katsettani siihen, mitä teen juuri nyt ja mitä haluan jättää taakseni, kun täältä joskus lähden.

Ajellessani pitkin Suomen teitä, kuuntelen mielelläni nettiradiota, joka soittaa kantria. Matkalla Mikkelistä kotiin eilen, kuulin seuraavan kappaleen:

Kristian Bush: "Trailer Hitch"

Lyhyesti suomennettuna siinä pohditaan, miksi kaikki haluavat kuolla rikkaina. Mitäänhän me ei saada täältä mukaan ja Kristian Bush on ollut harvinaisen oikeassa tehdessään tätä laulua: enpä minäkään ole nähnyt ruumisautoa, jossa on peräkärry perässä.

Kun lähdin vuonna 2013 vuorotteluvapaalle Yhdysvaltoihin, keräsin siihen rahaa mm. viemällä kirpputorille tavaraa. Minulla oli 2 varastoa täynnä tavaraa. Kaikkea "pahan päivän varalta", tai "tätä voin joskus tarvita" ja "en voi heittää hyvää tavaraa pois" löytyi. Kokonainen työpäivä siinä meni, kun kävin tavarat läpi. 1 kasa tuli, joka meni suoraan kaatopaikalle. Tavaraa, jota ei kehdannut edes lahjoittaa eteenpäin, heitin surutta menemään pohdittuani vain yhtä kyllä/ei -kysymystä:

"Olenko tarvinnut tätä viimeiseen kolmeen vuoteen?"

Ylimääräiset huonekalut lahjoitin sen enempää ajattelematta hyväntekeväisyyteen ja kaiken, mistä ajattelin saada euron tai parin laitoin myyntiin Viirin Itsepalvelu Kirpputorille. Se vapauden tunne (lisäbonuksena pari euroa lisää pankkitillillä), mikä minut valtasi kun näin siistit ja huomattavasti tyhjentyneet hyllyt varastoissa, oli valtavan vapauttava! Vielä olisi varmasti hävitettävää. Taidanpa uusia homman tänä vuonna! Enkä ole kaivannut yhtäkään tavaraa!

Lupaan yrittää pitäytyä ostamasta turhaa tavaraa. Tavaralla pitää olla selvä tehtävä. Lakkaan ostamasta vain sen takia, että tuo jokin olisi kiva saada myös punaisena ja ehkä myös sinisenä. Yritän miettiä, voisiko turhiin ostoksiin käyttämät eurot käyttää mieluummin johonkin matkaan tai muuhun pieneen kokemukseen, jollaisista tämä elämä muodostuu. 

Aina en tässä onnistu, mutta aion yrittää. Sillä minä en ainakaan halua jättää jälkeeni tavarakasaa, vaan mieluummin mukavia kokemuksia niille ihmisille, joiden kanssa minulla on ollut kunnia olla kanssakäymisissä elämässäni.

Elämämme numerot

Minulla pyörähti 100000 Kian kilometrimittariin. 100 000 kilometria. Eihän se oikeasti ole mitään! Joten miksi se alkaa ahdistaa minua? Liittyykö se jotenkin noihin numeroihin, numeroihin jotka ovat ahdistaneet minua lähes aina.

Me olemme numeroita jo ennen kuin saamme nimen! Olemme "10-, 8- tai 9-pisteen lapsia", painamme tuon verran ja olemma tämän verran pitkiä. Synnymme sinä tai tänä päivänä. Kasvuamme seurataan viikoissa ja kuukauksissa. Miksi numerot tuntuvat olevan tärkeämpiä kuin kirjaimet, joista muodostuvat sanat muovaavat meistä sen, mikä tekee meistä yksilöitä?

Minä olen aina ollut huono matematiikassa. Stressasin saanko 10 kokeissa, vai onko se "vain 8 tai 9". Matemaattiset kaavat tanssivat edessäni kouluaikoina ja yrityksistä huolimatta en voinut käsittää kaavoja. Ihmisen arvo mitataan lapsena siitä miten "hyviä numeroita" hän saa kokeessa ja vanhempana "miten hyviä numeroita hän saa pankkitilille".

Kansakunnan arvo mitataan siinä, miten hyviä numeroita saadaan bruttokansantuotteeseen. Bhutanin kuningaskunnan kuningas Jigme Singye Wangchuck loi 1972 käsitteen GNH (Gross National Happiness). Se suomentuu suurin piirtein bruttokansanonnellisuus, jossa onnellisuus on menestyksen mittari. En ole aivan varma miten sitä mitataan, mutta idea on hieno!

Itse en halua mitat ihmisiä sillä, mitä he tienaavat. Enkä sillä miten paljon hän on opiskellut ja mitä pisteitä saanut. Haluan mitata ihmisen arvon sillä, miten hän kohtaa minut ja toiset ihmiset. Haluan mitata ihmisen arvon sillä, osaako hän nauttia auringon noususta tai kahvihetkestä ystävän kanssa. Haluan mitata ihmisen arvon sillä, auttaako hän toista ihmistä. Mihinkään noista et voi laittaa numerollista arvoa, mutta ne eivät silti ole vähäpätöisiä aisoita.

Olkoot tämä nyt ensimmäinen (joo ymmärrän ironian tuossa sanassa) pohdintani blogissani. Järkeähän näissä kaikissa pohdinnoissa ei ole, eikä mielestäni aina ole tarvettakaan. Kyky pohtia asioita on ihmisyyden mielenkiintoisempia piirteitä!

Nainen blogin takana

Minun ei pitänyt ostaa taloa. En koskaan sinäänsä haaveillut mistään punaisesta mummon mökistä. Minulle ei ole koskaan merkinnyt suuria se, miten asuu ja missä. Kunhan on katto pään päällä ja lämmintä tarvittaessa.

Vuonna 2007 asuin Kirkkonummen Jorvaksessa, 18m2 asunnossa kahden hollanninpaimenkoiran kanssa. Silloisen hoitohevoseni omistaja soitti minulle kerran töihin ja kyseli olinko koskaan ajatellut ostaa taloa. Vastustelin, olin ihan tyytyväinen vuokralaisen osaan. Hän puhui minua aikansa ympäri ja lähetti sitten oman miehensä katsomaan tätä punaista taloa, joka olisi "juuri sopiva sinulle". Sanoin, että saatan harkita,jos se ei ole ihan pommi.

Mika kävi sitä katsomassa ja tulos oli, että työtä on, muttei mitään mahdottomuuksia. Ja siitä pankkien kautta talonomistajaksi!

Olen syntynyt '79 ja asustelen yksin australiankelpie Hertan sekä Opaskoirakoulun omistaman noutajan Numan kanssa. Palkkani käyn tienaamassaEvidensian

leivissä Tammistossa asiakaspalvelijana. 

Vapaa-aika kuluu pitkälti koirien parissa. Valmistun pian hajukoiraohjaajaksi Winnovan koulutuskeskuksesta ja saa nähdä mihin se tie vie. Pyöritän pienmuotoista valokuvausbisnestä nimellä BHK Photo tmi ja minut saa tilattua edullisesti ikuistamaan sekä lemmikkieläimiä, että pikkulapsia. Uusin aluevaltaus on GoPro kameralla tehtävät videointityöt. Pidän myös yksityisiä kuvankäsittelyn opetustunteja.

Olen kasvanut Floridassa ja rakastan matkustamista etenkin Yhdysvaltoihin, missä olen kiertänyt autolla ristiin rastiin. Elämäni parhaita päätöksiä oli 2013 toteutettu vuorotteluvapaa, joka mahdollisti monien haaveiden toteuttamisen.

Musiikkimakuna on vanhvasti kantri, mutta kuuntelen sujuvasti niin Kaija Koota kuin Elastistakin. Olen perin surkea laittamaan ruokaa, hoitamaan viherkasveja kuin siivoamaankin. Oma piha on kiva, mutta mulkoilen sitä tasaisin väliajoin ikkunoista ja mutisen: "Pitäis kai haravoida/leikata nurmikko/tehdä jotain..."

Ystäviäni autan parhaani mukaan. Heitä ei ole paljon, mutta ne jotka siihen joukkoon lukeutuvat ovat sitäkin tärkeämpiä. Jos minut löytää shoppailemasta, olen joko

1. Gigantissa, Verkkokaupassa tai jossain muussa elektroniikkaliikkeessä. Olen vannoutunut elektroniikkahullu ja jos kukkaro antaisi myöden, kännykät, kamerat ja tietokoneet vaihtuisivat aina uusimpaan malliin.
2. Koiraliikkeistä. Aina löytyy jotain, millä voi joskus tehdä jotain. Tässä olen kyllä vuosien varrella parantanut tapani. 
3. Vaatekaupasta, eiku....  Joo, sieltä minua EI löydä, ellei ole jotain ihan välttämätöntä ole mennyt rikki.

Tämä blogi on täynnä minun mielipiteitäni. Ne, ketkä minut tuntevat tietävä että minulla on usein hyvin tiukat mielipiteet asioista. Se ei tietystikään mitenkään päin tarkoita, että ne olisivat ainoat oikeat tai kaikille sopivat mielipiteet. Tervetuloa minun maailmaani.

Birgitta Hannele Kaikkonen