Miksi minä valokuvaan?

Miksi minä valokuvaan? Minä kuvaan, koska rakastan tallentaa hetkiä elämästä. Hetkiä, jota et koskaan saa takaisin ja jonka ihmisen vajavainen muisti kadottaa kaiken muun tarpeettoman joukkoon paikkaan, jota kai aivoiksikin kutsutaan. Minä kuvaan, jotta pystyt vielä kymmenien vuosien katsomaan jo sateenkaarisillalle siirtyneen koirasi silmiin. Minä kuvaan, jotta kaukaiset sukulaiset jotka eivät päässeet paikalle, voivat osallistua lapsesi ristiäisiin. Minä kuvaan, jotta vuosien päästä muistat enemmin sen tunteen, jonka koet kun voitit sen kilpailun etkä niinkään sitä mitalia, jota pidit silloin kädessäsi.

Minä valokuvaan, koska aikakonetta ei ole vielä keksitty muussa olomuodossa, kuin valokuvissa. Vain valokuva pystyy pysäyttämään ajan kulun hetkeksi, jotta sinä voit elää sen uudelleen. Minä kuvaan jotta minä muistaisin ja jotta sinä muistaisit, kaiken mikä on tärkeää elämässä: ne pienet hetket, ne tunteet jotka tekevät jokaisesta päivästä tärkeän. Ne vaan olevat, siinä hetkessä jossa ne vangittiin. Ehkä siksi minun on myös niin vaikeaa pyytää rahaa kuvistani, sillä se on kuin pyytäisin rahaa jonkun toisen elämän hetkien tallentamisesta.

Eräänä jouluna kävin kuvaamassa kahden perheen viimeisen joulun. En tuntenut perheitä itse, mutta vanha työkaverini tunti heidät. Näitä kahta perhettä yhdistivät alle 5-vuotiaiden lastensa syöpä. Tämä oli viimeinen joulu, jota he viettivät yhdessä perheenä. Oli joulukuusi, äiti, isä, isovanhemmat ja sisarukset. Ei ketään kavereita. Yksikään vanhemmista ei sinä aattona koskenut kännykkään. Olivat läsnä lapsillensa ja toisillensa. Yhtään kyyneltä ei näkynyt, oli vain lasten riemua joulupukista ja lahjoista. Minä istuin nurkassa ja toivoin, että olisin pystynyt kuvaamaan ilman salamavalon häiritseviä taukoja. Mutta kukaan ei näyttänyt niitä huomaavan. Kuvasin n. 3 tunnin ajan. Satoja pysäytettyjä hetkiä, jotka muuttaisivat muotoaan vuosien saatossa. Minä kuvasin, jotta yhdenkään näistä vanhemmista ei tarvinnut hetkeksikään olla mitään muuta kuin läsnä siinä hetkessä elämää, joka on niin tärkeä ja jota he eivät saa koskaan enää uudestaan.  Kunnioitin perheiden pyyntöä, enkä deletoinut yhtään kuvaa. Jokainen epäteräväkin kuva tallentui levylle muistoksi juuri siitä illasta, kun kaikki olivat läsnä juuri siinä hetkessä. Niitä kuvia en jaa kenenkään kanssa, ne kuvat ovat niille perheille.

Joten kuvatkaa ihmiset, sillä jokainen hetki on tärkeä. Rakastan Josh Griderin uutta kappaletta ”Pictures Do”, sillä se kuvaa täydellisesti syitä, miksi minä kuvaan:

“Pictures don’t grow up

Pictures never change

They’re frozen there, forever in the moment they were made

They don’t fall out of love, they don’t change their minds

They won’t ever get sick and leave hurtin’ hearts behind

They say there ain’t no stopping the hands of time

That ain’t true

Cuuse that’s what pictures do”

“Kuvat eivät kasva aikuiseksi

Kuvat eivät muutu

Ne ovat jähmettyneet siihen hetkeen, jolloin ne otettiin

Ne eivät lakkaa rakastamasta, ne eivät muuta mieltänsä

Ne eivät sairastu ja jätä särkyneitä sydämiä jälkeensä

Sanotaan, ettei aikaa voi pysäyttää

Se ei ole totta

Sillä sitä kuvat tekevät”